Jorgo Dakaj on Raholan Pyrkivän kolmas päätoiminen valmentaja

16.5.2022

Raholan Pyrkivä on palkannut jo kolmannen päätoimisen valmentajansa, kun pitkään Oulussa vaikuttanut Jorgo Dakaj, 33, on solminut seuran kanssa kaksivuotisen valmentajasopimuksen.

Dakaj tulee olemaan ensi kaudella Raholan Pyrkivän miesten I divisioona B:ssä pelaavan edustusjoukkueen apuvalmentaja ja seuran 19-vuotiaiden poikien päävalmentaja.

– On hienoa, että seura panostaa päätoimisten valmentajien palkkaamiseen. Tämä on jälleen yksi askel eteenpäin. Jorgon kanssa huomasimme jo ensimmäisten keskustelujen aikana, että olemme samalla sivulla, RaPyn edustusjoukkueen päävalmentaja Juho Jaakkola kommentoi.

Dakaj on kreikkalaisvalmentaja, joka on valmentanut Suomessa vuodesta 2011 lähtien. Poikkeuksena on kausi 2015-16, jolloin hän valmensi kotisaarellaan Rodoksella. YMCA Oulun organisaatiossa hän on valmentanut junioreita ja aikuisia. Seuran edustusjoukkueen Oulu Basketballin päävalmentajana Dakaj oli vuosina 2019-2021.

Raholan Pyrkivän edustusjoukkueen tavoitteena on kehittää pelaajia ja auttaa heitä ottamaan seuraava askel koripalloilijoina. Nuorille pelaajille seura tarjoaa myös tukipalveluita opiskelujen ja töiden yhdistämisessä tavoitteelliseen harjoitteluun.

– Liityn innolla seuraan. Kun juttelimme Juhon kanssa, niin selvisi, että minun visioni ja seuran visio sopivat yhteen. Seuralla on hieno projekti käynnissä ja olen onnellinen, että olen siinä mukana ainakin muutaman kauden, Dakaj kommentoi.

Seuralla on nyt kolme päätoimista valmentajaa: Juho Jaakkola, Juuso Salonen ja Jorgo Dakaj.

Raholan Pyrkivän edustusjoukkue ja 19-vuotiaiden poikien joukkueet harjoittelevat yhdessä kesän. Harjoittelu käynnistyy avoimin ovin maanantaina 30.5.2022.

Heräsikö mielenkiinto kehittyä Raholan Pyrkivässä? Ota rohkeasti yhteyttä!

Juho Jaakkola, päävalmentaja
050 522 4044
juho.jaakkola@rapy.net

Tuomas Oravainen, manageri
040 725 7882
tuomas.oravainen@rapy.net


Julkaistu myös Koripalloliiton sivulla:
https://www.basket.fi/basket/uutiset/jorgo-dakaj-on-raholan-pyrkivan-kolmas-paatoiminen-valmentaja/