Numerolla 27, Jussi Tanhuanpää

23.6.2016

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt Heikki Tuomala -palkinnon tamperelaiselle pitkänlinjan koripallovaikuttajalle Jussi Tanhuanpäälle. Heikki Tuomala -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloa.

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt Heikki Tuomala -palkinnon tamperelaiselle pitkänlinjan koripallovaikuttajalle Jussi Tanhuanpäälle. Heikki Tuomala -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloa.            

Jussi Tanhuanpää on aloittanut Raholan Pyrkivässä koripallon parissa jo juniori-ikäisenä pelaajana. Nuorena aikuisena Tanhuanpää siirtyi valmentajaksi, ja hän on ollut seuran aktiivinen toimija siitä lähtien, nyt jo 40 vuotta. Hän on valmentanut vuosien varrella useita ikäluokkia ja on samalla toiminut tärkeänä toimijana seuran keskeisissä tehtävissä.

Tanhuanpää on ollut vuosia rakentamassa Raholan Pyrkivän lippulaivaa, miesten edustusjoukkuetta, jonka vastuullisena managerina hän on toiminut usean vuoden ajan. Kauden 2015–2016 aikana joukkue on todistetusti osoittanut kuuluvansa 1-divisioonatasolle. Edustusjoukkueen taustalla olevaa pelaajapolkua Tanhuanpää on myös aktiivisesti ollut rakentamassa, ja on siten ollut tärkeä lenkki rakennettaessa seuran juoniorityötä, myös kauden 2015–2016 aikana.

Sen lisäksi, että Tanhuanpää on ollut aktiivinen seuratasolla, hänellä on ollut merkittävä rooli yritysmaailmaan edustajana myös sponsorointiasioissa, joita on omien kontaktiensa kautta hoitanut jopa seurarajojen yli. Hän onkin aina ajanut nimenomaan koripallon parasta.

Tanhuanpää on aikoinaan ollut kantava voima kansalaisaloitteessa saada uusi liikuntahalli Länsi-Tampereelle, Tesomalle. Hän on ollut jatkuvasti aktiivisesti yhteydessä poliittisiin päättäjiin ja muihin asiaan liittyviin tahoihin siten, että lopulta hallin rakentamispäätös on vuonna 2015 tehty. Vielä rakentamispäätöksen jälkeenkin hän on ollut vahvasti vaikuttamassa hallin asioihin. Hän on vahvasti vaikuttanut siihen, että Tesoman uusi hallikokonaisuus on suunniteltu hyvin pitkälti koripallon ehdoilla, ja siitä hyvänä esimerkkinä on, että halliin saadaan Tanhuanpään uurastuksen tuloksena kolme täysmittaista koripallokenttää. Lisätietoa Tesoman halliin liittyvissä asioissa muun muassa Koripalloliiton uutisessa ja Raholan Pyrkivän uutisessa.
Hallin valmistuminen luo aivan uudenlaiset olosuhteet koripallolle Länsi-Tampereella ja myös koko Tampereen kaupungin mittakaavassa. Ja tämä on pitkälti juuri Jussi Tanhuanpään vuosien sinnikkään taistelun ja ahkeran työn tulosta, joka on kulminoitunut uuden hallin profiloitumisessa koripallohalliksi. Työ ei ole aina ollut helppoa, mutta Tanhuanpää on pyyteettömästi käyttänyt omaa aikaansa ja resurssejaan usean vuoden ajan asian edistämiseksi. Tästä työstä saavat nauttia sekä länsitamperelaiset juniorit ja aikuiset koripalloharrastajat että koko Tampereen koripalloväki, ja varmasti hallilla tulee olemaan myös valtakunnallista merkitystä.

Jussi Tanhuanpään kymmenien vuosien ja kauden 2015–2016 aikana tekemä pyyteetön työ koripallon, Raholan Pyrkivän sekä muiden tamperelaisten seurojen hyväksi perustelee hänet Heikki Tuomala –palkinnon saajaksi.